
Tuuhea ja tylppä otsatukka on nyt SE trendikampaus punaisella matolla. Retrotyylinen leikkaus ei sovi ihan kaikille, mutta näyttää nappiin osuessaan todella hyvältä. Yllä oman tyylinäytteensä antavat Alexa Chung, Zooey Deschanel ja Florence Welch.
Minulla on ollut otsis pariinkin otteeseen. Tykkään otsatukasta todella paljon, mutta valitettavasti en omista täydellisesti siihen soveltuvaa hiuslaatua. Parhaiten otsis toimii paksussa ja hitusen taipuisassa tukassa, kuten Zooeylla. Minulla sen sijaan on luonnonkiharat hiukset. Niitä on paljon, mutta suoristettuina ne eivät ole erityisen paksut.
Ekan kerran otsiksen hankittuani suoristin sen aina muotoiluraudalla. Ongelma oli, että tukka jäi helposti töröttämään suoraan eteenpäin. Se ei myöskään näyttänyt kovin tuuhealta, sillä raudalla käsiteltynä tukkani on todella liru. Toisella kierroksella opettelin föönaamaan otsiksen kuohkeaksi. Tyyli toimi ihan hyvin onnistuessaan, mutta joskus pyöröharja teki tukasta hieman liiankin muhkean. Otsallani törötti iso otsispallo, jonka huomasin yleensä vasta jälkeenpäin valokuvista.
Valitettavasti näiden ei aina niin onnistuneiden kokeilujen jälkeen olen päättänyt luopua otsatukasta kokonaan. Jos haluat kokeilla otsista, mutta et ole ihan varma, suosittelen kaikesta huolimatta ottamaan riskin. Kannattaa opetella kuitenkin ensin föönaamaan (se oli ainakin minun kokeiluistani onnistuneempi muotoilukeino) ja valmistautua laittamaan tukkaa joka ikinen aamu. Jos omaat minun tapaani pörröisen hiuslaadun, kannattaa kuljettaa laukussa mukana silkkiseerumia. Kun otsatukka alkaa hapsottamaan päivän mittaan, voit sipaista siitä lisää silotusta. Ja älä missään nimessä kiinnitä hiuksia aloilleen runsaalla suihkauksella hiuskiinnettä. Et nimittäin halua panssariotsista - usko pois.
Kuvat: glamourmagazine.co.uk






