Valitse puolesi: oikea vai vasen?

9.2.2013 16.24.53 - Heidi

sivulaineet

Ei ole vaikea arvata, mikä tulee olemaan tämän vuoden Oscar-gaalan isoin hiustrendi. Jos Golden Globes, SAG Awards ja Critics Choice Awards näyttävät suuntaa, niin punaisella matolla tullaan näkemään paljon toiselle puolelle pyyhkäistyjä lainekampauksia. Kyseessä onkin vanha suosikkini.

Kampaus on helppo kopioida kiharrintikun ja muutaman pinnin avulla. Taipuisammat hiukset omaava tekee laineet helposti myös muotoiluraudalla. Oma luonnonkiharapehkoni tarvitsee hieman napakampaa käsittelyä, joten turvaudun kihartimeen.

Päätä ensin kummalle puolelle päätä haluat hiuksesi ja tee jakaus reilusti vastakkaiselle puolelle. Levitä ennen käsittelyä pohjalle kiiltoa antavaa ja kuumuudelta suojaavaa seerumia. Kiharra sitten hiuksiin laineet isoissa osioissa. Älä tee kiharaa ihan hiusten tyveen saakka, sillä tähän kampaukseen et tarvitse kuohkeutta. Harjaa lämpöiset kiharat varovasti auki luonnonkarvasta tehdyllä, pehmeällä harjalla. Kun laineet ovat sopivan loivat, pyyhkäise ne toiselle puolelle kasvoja. Voit kiinnittää jakauksen kiiltoa antavalla viimeistelyvoiteella ja sipaise voidetta samalla myös latvoihin. Laita hiukset kiinni korvan takaa parilla hengettömällä pinnillä. Viimeistele kampaus hiuskiinteellä.

sivulaineet

Kuvat: justjared.com ja laineygossip.com

Jaa tämän blogin sisältö:

 Facebook   Twitter.com 
 Google.com   MySpace 

Aihe: Hiukset


0 kommenttia

Uuden tukkatyylin vuoro

30.5.2012 15.50.48 - Heidi

uusi hiustyyli

Olen tallustellut punertavissa ja pitkissä hiuksissa nyt jo lähes viisi vuotta putkeen. En käy kovin usein kampaajalla, joten välissä väri pääsee haalistumaan lähes blondiksi. Tosin sitä nyt tuskin voi vaihteluksi kutsua. Olen lopen kyllästynyt tuttuun ja turvalliseen tukkatyyliini, joten on muutoksen aika.

Olen kokeillut aiemmin leukaan asti ulottuvaa polkkaa, otsista, voimakkaasti kerrostettua pitkää tukkaa (jota pidin yleensä luonnonkiharassa) ja nyt siis tätä puoleen selkään ulottuvaa pitkää tukkaa. Väreistä olen käynyt läpi kaikki mahdolliset: kirkkaan vaalean, luonnollisen vaalean, kuparin punaisen, mahongin punaisen, vaalean ruskean ja tumman ruskean. Pehkossa on ollut ohutta raitaa ja paksua raitaa, sekä alta violetiksi värjättyä osiota. Huh huh.

Pohdiskelin pitkään ja päätin, että nyt voisin pätkäistä hieman pituutta. Ihan lyhyeen en lähde, sillä se ei sovi kasvoilleni, mutta puolipitkä voisi olla kiva. Väri saisi olla vuorostaan hitusen vaaleampi. Voin aina palata punaiseen tai kokeilla tummaa sitten syksyllä, mutta kesällä vaalea on jotenkin houkutteleva sävy.

Inspiraatio pituudelle löytyi tietenkin telkusta. Olen hiljattain hurahtanut huippuhauskaan sarjaan nimeltä Community. Jos ette ole seuranneet, niin voin suositella. Kyseessä on community collegeen sijoittuva sitcom, jossa sekalainen joukko opiskelijoita ystävystyy. Kuulostaa tylsältä, mutta sitä se ei ole. Sarjaa ei ole turhaan tituleerattu uudeksi Arrested Developmentiksi. Pääosassa on koomikko Joel McHale, joka on muuten uusin julkkisihastukseni. Nam.

Communityn paras hiustyyli on rokkimimmillä nimeltä Britta. Häntä näyttelee hurmaava Gillian Jacobs. Leikkaus ulottuu suunnilleen kainaloihin saakka, mutta kiharassa pituus nousee kivasti lähemmäs olkapäitä. Koska latvat on leikattu tasaiseksi, tyyli näyttää tavallaan reilusti ylikasvaneelta polkkatukalta. Tykkään!

Pidän Gillianin hiusten pituudesta, mutta väri on hieman liian keltainen omaan makuuni. Niinpä ajattelin kopioida Blake Livelyn kermatoffeeseen taittavan sävyn, jota kutsun hunajablondiksi. Olisiko tässä teidän mielestä hyvä kesätukka? Mitä luulet Anne, onnistuuko? 

Jaa tämän blogin sisältö:

 Facebook   Twitter.com 
 Google.com   MySpace 

Avainsanat:

Aihe: Hiukset


0 kommenttia

Kuinka pistän poikki kampaajani kanssa?

10.4.2012 23.35.12 - Heidi

anne hathaway

Jokainen meistä on varmasti kävellyt joskus ulos hiussalongista pettyneenä. Useimmiten se saa olla viimeinen kerta, kun astumme saman kampaajan asiakkaaksi. Joskus taas velvollisuudentunto pakottaa palaamaan. Välillä ihmiset päätyvät käymään samassa paikassa vuosikausia, vaikka edellisestä onnistuneesta hiustyylistä olisi jo roimasti aikaa. Joka kerta harmittaa hitusen enemmän ja asian ääneen sanominen tulee vaikeammaksi. Miksi kampaajasta eroaminen on niin hankalaa?

Kenenkään ei kannata maksaa palvelusta, joka ei tyydytä. Olen vahvasti sitä mieltä, että pieleen menneestä väristä tai leikkauksesta pitää ehdottomasti sanoa ääneen. Miten kampaajasi voi muuten tietää, että olet tyytymätön? Jos kommunikaatio ei pelaa, on vaikea olla samalla aaltopituudella. Kampaaja ei ole ajatustenlukija. Muista myös aina kertoa mahdollisimman tarkkaan, mitä haluat. Kannattaa ottaa mukaan vaikkapa lehtileikkeitä haaveilemastasi tyylistä. Hyvä kampaaja kertoo kyllä, jos tavoittelet mahdottomuuksia.

Älä koskaan suostu muiden vietäväksi. On mukavaa, jos kampaajalla on ehdotuksia uuden tyylin suhteen, mutta ne ovat vain ehdotuksia. Jos et halua leikata otsista, niin kerro, että ei tällä kertaa. Sinä päätät, mitä päällesi tehdään. Ammattitaitoisen kampaajan tärkein tavoite on tyytyväinen asiakas, joten hän arvostaa varmasti rehellisyyttäsi.

Jos avoimesta keskustelusta huolimatta olet tyytymätön lopputulokseen, olet täysin vapaa nostamaan kytkintä. Kampaaja myy palvelua, josta sinä maksat. Voit ostaa palvelun muualta, jos niin haluat. Useita vuosia kestäneen, tiiviin suhteen päätteeksi on hyvien tapojen mukaista soittaa tai laittaa tekstari. Kerro, että haluat kokeilla jotain uutta ja toivota hyvää jatkoa. Lyhyemmän kampaajasuhteen voit katkaista ilman ilmoitusta. Usko pois: kampaaja tekee vain työtään ja ei näe lähtöäsi henkilökohtaisena loukkauksena.

Useimmiten vaihtaminen on vaivan arvoista. Saatat löytää kampaajan, joka ymmärtää tyyliäsi ja osaa toteuttaa toiveesi vain muutaman sanan perusteella. Se vasta kivaa on, uskokaa pois. Kuvassa muuten kainostelee Anne Hathaway, joka ei selvästikään ole tyytyväinen uuteen hiustyyliinsä. Tosin kyseessä ei ole pieleen mennyt kokeilu vaan elokuvaroolia varten leikattu lyhyt tukka.  

Jaa tämän blogin sisältö:

 Facebook   Twitter.com 
 Google.com   MySpace 

Avainsanat:

Aihe: Hiukset


0 kommenttia

cate blanchett

Mun mielestä ehdottomasti yksi maailman kauneimmista naisista on australialainen Cate Blanchett. Ihastuin Cateen ensimmäistä kertaa elokuvassa Elizabeth ja jokaisen leffan myötä ihailuni on vain kasvanut. Nainen on yksinkertaisesti lumoavan kaunis. Catesta vielä upeamman tekee tietenkin hänen lahjakkuutensa näyttelijänä. Oscarillakin palkittua näyttelijää kutsutaan usein uudeksi Meryl Streepiksi, eikä syyttä.

Kun ajatusmaailma ja kauneusihanteet Hollywoodissa ovat mitä ovat, niin on todella virkistävää, että edes yksi A-luokan tähti uskaltaa näyttää ikäiseltään. Caten naamaa ei ole leikelty kuten useimmilla kanssasisarilla ja nyt hän esiintyy myös lehden kannessa ilman törkeää photoshoppausta. Go Cate!!!

Jaa tämän blogin sisältö:

 Facebook   Twitter.com 
 Google.com   MySpace 

Avainsanat:

0 kommenttia

Kevään pehmeä pastellitrendi

14.3.2012 1.20.20 - Heidi

pastellimeikki

Tältä meikkitrendiltä et ole voinut välttyä: pastellit ovat nyt kaikkialla. Viitteitä tulevasta oli nähtävissä Spring/Summer  2012 -muotinäytöksissä, mutta todenteolla trendi räjähti meikkikokoelmien myötä. Lähes kaikki isot kosmetiikkatalot ovat hurahtaneet tänä keväänä hempeisiin kukkaissävyihin, mukaan luettuina Givenchy, Giorgio Armani, Dior, Dolce & Gabbana, Yves Saint Laurent, MAC ja Lancôme. Sama villitys toistuu jossain määrin päivittäiskosmetiikassa. Pikkuhiljaa pastellit alkavat valloittaa myös punaisia mattoja, mistä saimmekin maistiaisia Oscar- gaalassa.

Pastellit tekevät paluun joka kevät, mutta harvemmin yhtä näyttävästi kuin tänä vuonna. Parhaiten vaaleat sävyt toimivat läpikuultavina huulipunina ja -kiiltoina, kynsilakoissa (näistä oma postaus myöhemmin) ja heleissä poskipunissa. Haastavampaa pastellien käyttäminen on silmämeikissä. Jos innostut laittamaan väriä liikaa, näytät helposti meikkileikkejä harrastavalta pikkutytöltä. Puuterimainen pastellisävy saattaa myös korostaa ryppyjä. Apua.

Hyvä vastapaino pastellien nuorekkaalle heleydelle on kaunis päivetys. Koska aurinko ei näillä pituuksilla vielä liiemmin paista, ota avuksi itseruskettava kasvovoide. Myös lämmin, sävyttävä päivävoide auttaa asiaa. Korosta päivetystä varjostamalla kasvoja aurinkopuuterilla. Sen sijaan, että levittäisit pastellisävyä koko luomelle, kokeile vaikkapa pastellirajausta. Pidä silmämeikki muuten nudena, mutta rajaa luomet raikkaalla vihreällä, violetilla tai turkoosilla.

pastellimeikki  

Jaa tämän blogin sisältö:

 Facebook   Twitter.com 
 Google.com   MySpace 

Avainsanat:

Aihe: Meikit


0 kommenttia