tuotelähetys

Ihka ensimmäinen tuotelähetys on saapunut, eli olen nyt sitten ihan oikeasti kauneusyrittäjä. Tuntuu hieman hassulta, kun tätä on odottanut niin kauan ja tuossa ne ekat tuotteet nyt vaan ovat. Pikkuhiljaa myös muut palaset alkavat loksahdella paikoilleen: Twitter on jo auki, Facebook-profiili työn alla ja tämä blogi aukeaa muutaman päivän päästä. Verkkokaupassa menee vielä jonkun aikaa, sillä tuotevalikoima on täysin kesken. Mutta siis sekin on tulossa helmikuun alussa...

Tavallaan mukavaa, että joulu tuli tähän väliin, niin oli pakko pitää hieman lomaa ja nollata aivot. Olen lomaillut kotikaupungissani Jyväskylässä perheen ja kavereiden keskellä, joten irtautuminen työstä on ollut melko täydellinen. Sain mukavasti myös uuden pakkomielteen tähän joulun iloksi. Sekosin nimittäin täysin brittisarjasta nimeltä Misfits, oletteko kuulleet siitä? Sarja kertoo viidestä nuoresta pikkurikollisesta, jotka joutuvat suorittamaan yhteiskuntapalvelua. Ekassa jaksossa nuoret joutuvat outoon myrskyyn ja saavat sen myötä erilaisia voimia. Sarjassa on runsaasti huumoria, realistista seksiä, uskomattoman kiehtovia hahmoja ja (ehkä hieman liikaa) väkivaltaa. Siis yhtä aikaa hauska, roisi, koskettava ja järkyttävä. Täydellinen yhdistelmä. Olen sen myötä myös ihan ihastunut irkkunäyttelijä Robert Sheehaniin ja muusikkonanikin tunnetuksi tulleeseen Iwan Rheoniin. Ehdin katsoa joulun aikana kaikki kolme kautta ja voin todellakin suositella!