Päivän parhaat juorulinkit

8.2.2012 23.54.39 - Heidi

Kuin samasta puusta veistetty. Tom Cruisen poika Connor Cruise ei ehkä ole isänsä biologinen lapsi, mutta jotain samaa heissä on. Tomppa tunnetaan intensiivisyydestään, sillä mieshän on kireä kuin viulun kieli ja aina hyppimässä sohvilla tai jotain muuta yhtä jännää. Nuori Connor taas äksyili hiljattain Twitterissä ja osoitti omaavansa isänsä temperamentin. Nyt pojat jäitä hattuun. (Lainey Gossip)

Hyvä Russell! Brittikoomikko Russell Brand on eroamassa vaimostaan Katy Perrystä ja miehellä olisi nyt mahdollisuus rahastaa oikein kunnolla. Pariskunnalla ei ole lainkaan avioehtoa ja poppari Katy on ehtinyt tienata jo melkoisen omaisuuden. Kaikkea muuta kuin herrasmieheltä näyttävä Russell on kuitenkin osoittanut olevansa kullankaivamisen yläpuolella: eropaperit ovat nyt sisällä ja koomikko ei halua vaimoltaan penniäkään. (Dlisted)

Mutta missä on Blue Ivy? Vain kuukausi sitten esikoisensa synnyttänyt Beyonce on palannut maailman kartalle. Ensimmäisen julkisen esiintymisensä laulajatar teki maanantaina kroppaa nuolevassa, punaisessa mekossa. Heti seuraavana iltana tähti ulkoili uudestaan ja yhtä näyttävästi pukeutuneena. Ilmeisesti Beyoncen mammalomaan eivät kuulu joustavat pöksyt, puklussa oleva toppi ja meikitön naama. (Just Jared)

Nicole Scherzinger sai potkut X-Factorista. No se nyt oli odotettavissakin. Kummatkin Nicole ja Paula olivat ohjelmassa todella tylsiä. Itse asiassa Nicolen huippukohta oli se, kun mimmi parkui suorassa lähetyksessä potkittuaan pikkutytön ohjelmasta ulos. Muuten pussycatdollssilla ei tuntunut olevan mitään sanottavaa. Saa nähdä kenet Simon Cowell ottaa naistuomarien tilalle. Onko ideoita? (Perez Hilton

Jaa tämän blogin sisältö:

 Facebook   Twitter.com 
 Google.com   MySpace 

Avainsanat:

Aihe: Julkkikset


0 kommenttia

Päivän parhaat juorulinkit

11.1.2012 23.27.14 - Heidi

Blakella menee lujaa. Gossip Girl tähti teki viime vuonna hienon peliliikkeen deittaillessaan Leonardo DiCapriota vain saadakseen unelmiensa miehen Ryan Reynoldsin. No mies on nyt kainalossa ja appivanhemmatkin on kiedottu pikkurillin ympärille: mitä seuraavaksi? Ura kuosiin tietenkin. Blake on juuri saanut pääroolin Steven Soderberghin seuraavassa elokuvassa. En tiedä millä lahjoilla, sillä nainenhan ei osaa näytellä. Mutta onnittelut joka tapauksessa Blake! (Lainey Gossip)

Anistonia ei kosittu joululomalla. Kyllä, tämäkin on uutinen. Huhujen mukaan Jen oli odottanut sormusta joululahjaksi, mutta uusi poikaystävä Justin Theroux (joka on muuten IHANA) antoi laukun. Siitä seurasi sitten ilmiriita, joka kesti päiviä. Niin varmaan. En ole mikään Anistonin suurin fani, mutta pikkuhiljaa alkaa ärsyttää tuo tapa, miten hänet aina esitetään. Kärsivänä, ruikuttavana reppanana, joka vuoron perään haaveile Bradista, haluaa vauvaa tai roikkuu jossain poikaystävässä. Ja millähän tavalla nainen itse on antanut mitään tuollaista ymmärtää? Aina vaan salaperäinen "lähipiiri" juoruaa ja lehdet raportoi. Kukkua, sanon minä. (Celebitchy)

Pian se päivä koittaa... Miesstrippareista kertova elokuva Magic Mike tulee teattereihin ensi kesänä. Siis kyseiseen elokuvaan on haalittu Hollywoodin kuumimmat miestähdet ja sen aiheena on strippaaminen. Huh huh. Sieltä taatusti polttavimmasta päästä on True Bloodista tuttu Joe Manganiello. Kuvauksissa oli ilmeisesti ollut niin hauskaa, että Joen mukaan miehet hengaavat edelleen yhdessä. Tuonne poikien iltaan haluan mukaan... (Socialite Life)

Jaa tämän blogin sisältö:

 Facebook   Twitter.com 
 Google.com   MySpace 

Avainsanat:

Aihe: Julkkikset


0 kommenttia

Päivän parhaat juorulinkit

7.1.2012 0.35.02 - Heidi

Voi ei! Hollywoodin suosikkipari (joka asuu oikeasti Ranskassa ja ei muka välitä julkisuudesta) Johnny Depp ja Vanessa Paradis on huhujen mukaan pian eroamassa. Siis tän piti kestää ikuisesti. Johnny ja Vanessa eivät ole naimisissa, mutta heillä on kaksi lasta. Johnny on kertonut, että tiesi Vanessan olevan "se oikea" heti ensi silmäyksellä. Oi miten romanttista. Jotenkin eroa on kyllä hieman vaikea uskoa. Aika näyttää, onko huhuissa perää. (Radar Online)

Justinilla on Jeesus jalassaan. Siis pikkuruinen ja syötävän söpö teini-idoli Justin Bieber on tatuoinut oikeasti kuvan Jeesuksesta pohkeeseensa. Minkähän ihmeen takia jenkkijulkut on niin pakkomielteisiä uskonnon suhteen? Ne aina kiittää Jumalaa kaikissa mahdollisissa palkintogaaloissa. Oi kiitos Grammysta Jumala, kiitos Oscarista Jumala, kiitos MTV Video Music Awardista Jumala. Ihan kuin yläkerrassa mietittäis vaan palkintoja kaiken aikaa... (Dlisted)   

Tämä on NIIIN hämmentävä pariskunta. Toisaalta tekisi mieli sanoa you go girl, mutta samalla hieman epäilyttää koko touhu. Ohjaaja ja taiteilija Sam Taylor-Wood tapasi näyttelijä Aaron Johnsonin elokuvansa Nowhere Boy kuvauksissa vuonna 2008. Sam oli tuolloin 41 ja Aaron oli 18. Siis teini-ikäinen. Edes minä, 31-vuotias nainen, en voisi kuvitella tapailevani 18-vuotiasta (ellei kyseessä olisi Justin Bieber). Pariskunta kuitenkin rakastui, meni vuotta myöhemmin kihloihin ja toisen lapsen pitäisi syntyä näinä päivinä. Onnittelut on varmaan paikallaan...? (Lainey Gossip)   

Jaa tämän blogin sisältö:

 Facebook   Twitter.com 
 Google.com   MySpace 

Avainsanat:

Aihe: Julkkikset


0 kommenttia

Päivän parhaat juorulinkit

3.1.2012 21.51.37 - Heidi

Miksi Jennifer Lopezilla on aina kiire? J.Lo tunnetaan kurvikkaan peppunsa ohella siitä, että hän hyppää vakavasta suhteesta toiseen viikon varoitusajalla, ilman kummempia hengähdystaukoja. Nainen on ollut kihloissa lukemattomia kertoja ja naimisissakin kolmeen otteeseen. Kuuluisiin eksiin kuuluvat P.Diddy, Ben Affleck ja Marc Anthony, vähemmän kuuluisiin eräs tarjoilija ja taustatanssija. Nyt sama temppu toistui taas, sillä Jen seurustelee taustatanssijansa Casper Smartin kanssa ja touhu alkaa käydä vakavaksi. Luulisi, että lapset olisivat hieman hidastaneet vauhtia, mutta mitä turhia... (Lainey Gossip)

Madonnalla on myyrä! Viime viikolla espanjalainen superfani paljasti Madonnan uuden, ja siis edelleen työn alla olevan levyn, biisilistan. Nyt alkaa selvitä, että paljastus saattoikin johtua petturista Madonnan omassa tiimissä. O-ou. En haluaisi kyllä olla sen petturin kengissä tällä hetkellä. (Perez Hilton)

Mmmmm, mieskarkkia... Matt Damon, George Clooney ja Daniel Graig samassa kannessa. Se on kyllä jännää, miten hyvä toimintarooli tekee miehestä kuumemman. Matt ja Daniel eivät kumpikaan minua sytyttäneet, ennen kuin toisesta tuli Jason Bourne ja toisesta James Bond. Clooney on herkku ilman actinioniakin. Kävin muuten katsomassa The Girl with The Dragon Tattoo -leffan maanantaina, ei ollut valitettavasti yhtä hyvä kuin ruotsalainen alkuperäisversio. (Pop Sugar)

Jaa tämän blogin sisältö:

 Facebook   Twitter.com 
 Google.com   MySpace 

Avainsanat:

Aihe: Julkkikset


0 kommenttia