
Palasin juuri kesälomalta Virosta: tässä hieman kuvamaistiaisia reissusta. Asustelin pienessä Kuresaaren kaupungissa, joka sijaitsee Saarenmaan perukoilla. Olen aiemmin käynyt vain parilla pikareissulla Tallinnassa, joten tämä oli ensimmäinen kosketukseni "oikeaan" Viroon.
Päällimmäisenä mieleen jäivät kyllä ystävälliset ihmiset. Isäntämme Juri ja Ilse olivat todella mukavia ja saimme myös erinomaista palvelua paikallisissa ravintoloissa. Maisemat olivat hyvin samannäköiset kuin Suomessa, tosin ehkä hitusen tasaisemmat. Kuresaaressa oli paljon todella kauniita vanhoja rakennuksia, mutta samaan aikaan paikka oli melko rapistunut. Ihanan puutalon vieressä saattoi olla hylätty rotisko, jonka ikkunat oli laudoitettu umpeen.
Kävin testaamassa hoitoja paikassa nimeltä Grand Rose Spa, joka oli lyhyen kierroksen perusteella kaupungin ylellisin kylpylä. Spassa saikin kohtuulliseen hintaan rentouttavan hieronnan ja kaakaokylvyn. Kiersin myös erilaiset saunat ja uiskentelin porealtaissa. Ainoa miinus oli, että spa on avoin myös lapsille. Suosittelen siis vierailemaan myöhään illalla, jolloin kersat ovat toivon mukaan jo unten mailla...
Ruoka on Virossa halpaa niin kaupoissa kuin ravintoloissa. Ehdimmekin kiertää useamman ruokapaikan, joista kaksi nousi ylitse muiden. Intialaiseen tyyliin sisustetussa Sadhu Kohvikissa on hauska sisäterassi ja ehdottomasti kaupungin herkullisin (ja hyvin todennäköisesti ainoa) vegeburgeri. Italialaisessa Ristorante La Perlassa kannattaa tilata pastaa ja nauttia tyylikkään kotoisasta ilmapiiristä.












